Murre on asunut tähän asti Teiskossa jonne on meiltä kestää ajella tunnin verran. Työ päivän päälle matka tuntuu jo pitkältä eikä ole oikeen ollut hetkeen kiinnostusta käydä ukkelia säännöllisesti moikkaamassa. Noh oma tuntoa rupesi kolkuttaamaan ja rupesin miettimään vaihtoehtoja, myynti-ilmoitus olikin jo hetken aikaa, mutta ensimmäiseten kyselyitten jälkeen rupesi kaduttamaan.

Lauantaina sitten menin katsomaan uutta tallipaikkaa 20km päästä meiltä. Paikka on aivan ihana, pihatto jaettuna 19-vuotiaan kauniin ruunikko tamman ja pikkuisen ponin kanssa, poni kylläkin lähtee muutaman päivän päästä. Pihalla tepasteli myös 2 pikkuista kissan poikasta ja talossa sisällä oli 3-viikkoisia Pelgianvesikoiran poikasia, aivan ihania! Eipä kauvaa tarvinnut miettiä muuttaisiko Murski sinne. Noh tänään sitten töiden jälkeen lähdin Teiskoon ja Ukkeli pakattiin hevoskoppiin ja eikun matkaan.

Setä oli ihan ihmeissään kun päästiin perille. Tamma oli laitettu erilleen, kun Murre laskettiin tarhaan. Poni juoksi aidan ali tamman ja Murren puolille edestakas ihmettelemässä kuka uusi tulokas oli. Ukkeli otti aikas rennosti kun laskin irti, juoksi kauvemmaks katselemaan tilannetta. Menin sisällä käymään ja kun tulin takas oli ukko jo tullut syömään ja teki tuttavuutta. Saas huomenna nähdä kuinka on ensimmäinen yö mennyt.

                            1250537441_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

                                                 Murre edellisessä kodissa.