Saanan kuulumisia en ole kerennyt yhtään päivittelemään. Tyty voi oikein hyvin, kävimme toisen kerran ultrassa ja kohtu oli jo miltein parantunut, varasimme viikonpäähän taas tarkistus ajan. Välissä oli sitten PetExpo, jonka aikana isäntä huolehti pikku potlaasta ja hyvin niillä oli mennytkin.:)

Messuilla kuitenkin huomasin että meidän Sissillä oli katkennut kummatkin etu ylä hampaista. Toinen oli keskeltä ja toinen ikenen alta. Siinä hyppäsi sydän kurkkuun. Sissi kun vetelee sapuskan suuhunsa vaikka ei hampaita olisikaan ja en ollut hetkeen suuhun katsonutkaan en ollut sitä huomannut. No ma kun kotiuduimme soitin sopisiko jos tulisin yhden siilin sijasta kahden kanssa lääkäriin.

Keskiviikkona menimme sitten lääkäriin. Saana sai TERVEEN paperit! Tyttöä ei tarvinnut leikata vaan sisukas prinsessani kuin ihmeen kaupalla selvisi toisesta tulehduksesta ja tulehdus voitettiin antibiottien avulla. Oikea sisu pakkaus tuo meidän Saana!<3

Sissiltä poistettiin hampaan jämät. Mitä lie sitten purrut että oikein katki oli hampaat menneet. Vähän oli tokkurainen mamma aluksi, mutta kotiin päästyään jo ihan ennallaan. Illalla sai vain pehmeää ruokaa, mutta nyt ei hampaitten puuttuminen vaivaa yhtään, niin sirkta, torakat kuin kuiva hyönteisetkin menevät kuin ennenkin.:) Muuten kuulemma suu oli todella hyvässä kunnossa.

 

Oivan henkilökunnalle ja etenkin Sailalle suur KIITOS hyvästä ja ystävällisestä palvelusta!