Sastamalassa on monta kaunista ja vanhaa kirkkoa. Vappu riehareissulla pistäydyimme muutamassa..

Tyrvään kirkko sijaitsee ihan Vammalan keskustan liepeillä. Se on todella kauniilla paikalla Vammaskosken sillan pielessä. Se on rakennettu 1855 ja oli ensimmäinen kaksitorninen kirkko Suomessa. Se peruskorjattiin 1980, mutta  pian sen jälkeen kirkkosalissa syttyi uhkaava tulipalo ja korjaustyö jouduttiin toistamaan. Nykyisellään sisätila on lähellä alkuperäistä asua.

 

Tyrvään kirkko

 

Pyhän Olavin kirkko on muutaman kilometrin päässä Sastamalan keskustasta, elikkä Vammalasta, Kallialan kylässä. Sekin sijaitsee veden äärellä. Se on valmistunut joskus 1510 ja sen huomaa. Tullessamme jo Kallialan kylään tuntui, että olisimme tulleet ihan eri maahan. Se veti niin sanattomaksi.

Kirkko tuho poltettiin 1997, juuri tätä ennen oli katto uusittu. Talkoo voimin saatiin vanha kirkko nostettua tuhkasta. Kunnostuksessa käytetyt menetelmät ja materiaalit olivat vanhoja vastaavia. 3.8.2003 oli kirkon käyttöönottojuhla. 2005 aloitettiin sisällä maalaus työt. Vanhat kuva-aiheet olivat pohjana, mutta nyky taiteilijan silmin. 2009 kirkko otettiin taas käyttöön.

Pyhan Olavin kirkko

Kirkkovene suoja

Kallialan kylää

Silta joka tuo, tässä tapauksessa vie kirkolle/lta ;)

Täältä voit lukea lisää Pyhän Olavin kirkosta